Daavid julisti rohkeasti: "Jumalaa... minun kasvojeni apua..." (Ps. 42:12.) Ja hän toistaa saman ilmoituksen toisessa psalmissa: "... Jumalaa... minun kasvojeni apua..." (Ps. 43:5.) Alkuperäisen hepreankielisen tekstin mukaan molemmissa jakeissa sanotaan, että "Jumala on minun kasvojeni pelastus!"

Uskon, että Daavid sanoo tässä jotain hyvin tärkeää. Tiedät toki, että kasvosi ovat peili, josta kuvastuu se, mitä sinun sydämessäsi liikkuu. Kaikki sisäinen ilosi tai myllerryksesi heijastuu kasvoistasi. Kun puhun kasvoista, tarkoitan kasvojen ilmettä, ruumiin kieltä, äänensävyä. Kun esimerkiksi mielessäni pyörivät seurakunnan asiat - saarnojen sanoma, raha-asiat, ihmissuhteet - minulla on taipumus kulkea kumarassa. Näytän huolestuneelta. Kulmani ovat kurtussa. Jotkut väittävät, että näytän suorastaan surulliselta.

Vähän aikaa sitten kuljin 52. katua lähellä Hannah -kotia ja olin täysin syventynyt seurakunnan asioihin ja kuljin varmaan selkä köyryssä. Tulin huumetalon luo, jonka ulkoportailla istui nainen hymyillen leveästi. Näin, että hän oli vahvasti pilvessä. Hän näki minun lähestyvän, ja kun pääsin hänen luokseen, hän puhutteli minua: "Mutta herra, eivät asiat voin noin pahasti olla".

Minä olin kuin puulla päähän lyöty! Ajattelin: "Tuossa on vahvasti huumeiden vaikutuksen alainen nainen - ja tässä minä, Jumalan mies. Hän hymyilee ja näyttää hyvältä - ja minä vain raahustan eteenpäin, kuin kaikki toivo olisi mennyttä." Mikä moite se olikaan minulle!

Tietenkin minä kiitän Jumalaa Hänen suuresta pelastustyöstään - siitä, että Hän on lunastanut meidän sielumme, meidän henkemme, jopa meidän ruumiimme. Mutta monien meistä pitäisi saada kasvonsa pelastetuiksi! Tarvitsemme Pyhän Hengen suorittamaa kasvojenkohotusta - koska meidän kasvomme antavat maailmalle väärän viestin!

Olet varmaan kuullut, että aspiriini päivässä tekee hyvää sydämelle. Se auttaa estämään vertamme hyytymästä, mikä voi aiheuttaa sydänkohtauksia. Mutta nyt tutkimus on johtanut "kasvojenkohotukseen aspiriinin avulla". Tohtori Nageena Malik, tutkija Oxfordista, Englannista, on hiljattain tehnyt tutkimuksen, jonka tulokset olivat ällistyttäviä. Hänen tutkimuksensa osoittaa, että aspiriini auttaa estämään ryppyjen muodostumisen pitämällä ihon kimmoisana, estäen kollageenin jähmettymisen ja estämällä joitakin sokerin haitallisia vaikutuksia ruumiissamme.

Nyt siis tiede sanoo, että voit todella näyttää nuoremmalta syömällä aspiriinia. Tai jos haluat suorittaa radikaalimman muutoksen ulkonäössäsi ja sinulla on varaa siihen, voit maksaa plastiikkakirurgille, joka muuttaa kasvonpiirteitäsi.

Mutta hyvä ystävä, ei ole väliä sillä, minkälaisen kasvojenkohotuksen sinä saat - oli se sitten lääketieteellinen, kirurginen tai joku muu. Kasvosi heijastavat sittenkin sitä, mitä sinun sydämessäsi liikkuu! Et voi kätkeä sisäisiä tunteitasi. Kasvosi ovat sielusi peili!

---

Mikään ei koveta kasvoja yhtä
paljon kuin synti ja huoli!

---

"Julkeiksi tekee jumalaton kasvonsa..." (Sananl. 21:29.) Jos asut New Yorkissa, sinun ei tarvitse muuta kuin katsella kaduilla ympärillesi, niin näet kasvoja, jotka synti on vanhentanut ja kovettanut. Keskilännestä tulevat vieraat eivät käsitä sitä. Täkäläiset ihmiset näyttävät kaksikymmentä tai jopa kolmekymmentä vuotta vanhemmilta kuin mitä ovat. Synti vanhentaa ihmisen nopeasti!

Muistan kuinka kymmenen vuotta sitten eräs nuori filmitähti - kaksikymppinen nouseva tähti - oli juuri toipumut pitkäaikaisesta huumeidenkäytöstä. Sanomalehdissä kirjoitettiin, että hän yritti päästä takaisin filmityöhön - mutta hänen kasvonsa olivat vanhentuneet kolmisenkymmentä vuotta. Näin hänestä valokuvan, ja hänen kasvoihinsa oli tosiaan synti ja paatumus jättänyt lähtemättömät jäljet. Lopulta hänen oli hyväksyttävä vanhempien hahmojen rooleja, koska hänen ihonsa oli tullut kovaksi ja ryppyiseksi.

Toisaalta olen nähnyt miesten ja naisten kasvojen ihmeellisiä muutoksia, kun he ovat tulleet meidän Timothy ja Hannah -koteihimme. He tulevat mukaan ohjelmiimme kasvot alaspäin kääntyneinä - ja muutamassa päivässä, kun Jeesus parantaa heidän sisäisen minänsä, he alkavat säteillä. He näyttävät siltä kuin olisivat saaneet kasvojenkohotuksen - kirjaimellisesti, Pyhän Hengen kauneusleikkauksen!

Eräs nuori nainen tuli Hannah-kotiin noin vuosi sitten synnin syvät juonteet kasvoilleen painuneina. Hänen ilmeensä oli äärettömän kova. Mutta kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän pelastui, kukaan ei voinut uskoa muutosta. Minä en edes tunnistanut häntä!

Miksi sellainen kasvojen muutos! "... Ihmisen viisaus kirkastaa hänen kasvonsa, ja hänen kasvojensa kovuus muuttuu." (Saarn. 8:1.) Ymmärrän, että "viisaus" tarkoittaa tässä jakeessa Jeesusta Kristusta. Kristuksen läsnäolo sydämessämme vaikuttaa tosiaan välittömästi kasvojenilmeeseemme! Se vaikuttaa sinun tapaasi kävellä, puhua, jokaiseen äänensävyysi.

Huoli voi myös kovettaa ihmisen kasvoja yhtä paljon kuin suuri synti. Me kaikki tiedämme, että kristittyinä meidän ei tarvitse murehtia. Meidän Herramme on täysin tietoinen kaikista meidän tarpeistamme ja ongelmistamme. Mutta silti saatat sanoa: "Älähän nyt, veli Dave. Kyllähän sinäkin murehdit, vai mitä?" Tietenkin minä murehdin - vaikkei minun pitäisi. (Ja mietin, miten moni kasvojeni ryppy johtuukaan murehtimisesta!)

Uskon, että kristinusko on "kasvojen uskonto". Kun me sallimme Jeesuksen olla kaiken Herra - kun heitämme kaikki huolemme Hänen käsiinsä, turvaudumme täysin Hänen Sanaansa ja pysymme Hänen rakkaudessaan - meidän ulkonäkömme pitäisi läpikäydä syvä muutos. Tyynen levollisuuden pitäisi alkaa säteillä meidän kasvoiltamme.

Raamattu antaa meille tästä monia esimerkkejä:

• Kun Hanna laski taakkansa Herralle, hän ei "... enää näyttänyt murheelliselta@ (1.Sam. 1:18). Hänen kasvonsa eivät enää olleet surun tai murheen uurtamat. Ilo säteili hänestä!
• Kun Stefanus seisoi vihamielisten, kiukkuisten miesten edessä neuvostossa, "... hänen kasvonsa olivat heistä niinkuin enkelin kasvot." (Ap.t. 6:15.) Stefanus seisoi epäuskoisten keskellä ja säteili Jeesusta Kristusta - ja ero oli kaikille selvä!
• Synagogan neuvoston miehet olivat niin vihaisia Stefanukselle, että "... he kiristelivät hänelle hampaitansa." (Ap.t. 7:54.) Onko kukaan vihainen ihminen koskaan kiristellyt sinulle hampaitaan? Jos on, niin varmaan muistat tarkoin, mitä heidän kasvoiltansa silloin kuvastui!

---

Jumalan huoneessa on paljon surullisia,
masentuneita, epätoivoisia, ryppyisiä naamoja!

---

Olen vakuuttunut siitä, että meidän velvollisuutemme on antaa kasvojemme puhua Jumalan uskollisuudesta meidän elämässämme. Mutta ongelma onkin siinä, että kasvonpiirteemme ja ruumiin kielemme puhuvat usein päinvastaista. Monen uskovan kasvot sanovat: "Minun Jumalani on pettänyt minut! Hän ei enää välitä minusta. Minun täytyy kantaa kaikki taakkani ja ongelmani yksin. Murehdin ja itken - minun täytyy päättää omasta kohtalostani, suunnitella oma pelastukseni - koska Jumala ei enää toimi minun hyväkseni!"

Et varmaankaan tietoisesti mieti sellaisia asioita sisälläsi - mutta ne näkyvät sinun kasvoistasi! Ehkä ilmeesi näyttää juuri tällä hetkellä huolestuneelta. Sinulla voi olla ongelmia perheestäsi - avioliitostasi, lapsistasi, taloudestasi. Joka päivä heräät, ja nämä ongelmat iskevät sinua kasvoihin. Ne riippuvat ylläsi kuin synkkä pilvi.

Haluan näyttää sinulle Jumalan Sanasta, ettei siinä, mitä joudut käymään läpi, ole mitään uutta. Joku muukin on ollut täsmälleen samanlaisessa tilanteessa:

Minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli... Minä tutkistelen, ja minun henkeni nääntyy... Sinä pidät minun silmäni valveilla; minä olen niin levoton, etten voi puhua. Minä ajattelen muinaisia päiviä, ammoin menneitä vuosia. Muistan yöllä kanteleeni... Hylkääkö Herra ikiajoiksi eikä enää osoita mielisuosiota? Onko hänen armonsa mennyt ainiaaksi, onko hänen lupauksensa lopussa polvesta polveen? Onko Jumala unhottanut olla armollinen, onko hän vihassaan lukinnut laupeutensa?... Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni... (Ps. 77:3-11.)

Kun psalminkirjoittaja sanoo: "Tämä on minun kärsimykseni", hän tarkoittaa kirjaimellisesti: "Juuri tämä minun täytyy kärsiä." Kysyn sinulta: Voisiko tilanteesi olla mahdollisesti pahempi kuin tämän miehen? Hänen omien sanojensa mukaan häntä ei mikään voi lohduttaa. Hänen henkensä on nääntynyt. Hän ei pysty nukkumaan. Hän on niin murheissaan, ettei pysty edes puhumaan. Hänen on vain pyöriskeltävä muistoissaan, jos haluaa ajatella parempia aikoja. Hän tuntee olevansa yksin ja hylättynä, Jumalan unohtama, parempien aikojen muistojen vaivaama. Mutta lopulta psalmirunoilija pääsee huolistaan, ja hänen onnellinen ilmeensä palaa. Miksi? Koska, kuten hän sanoo: "Minä korotan ääneni Jumalan puoleen, että hän minua kuulisi... ahdistukseni aikana..." (jakeet 2,3.)

On paljon sellaisia kristittyjä, jotka uskovat Jeesukseen ja Hänen Sanaansa - ja silti he vain kärsivät edelleen päivästä päivään, vuodesta vuoteen, koska eivät vie ongelmiaan Hänen eteensä. Miten moni koti onkaan ahdistava sen vuoksi, että toinen aviopuoliso on käpertynyt omiin ongelmiinsa tai lastensa ongelmiin ja unohtaa puolisonsa tarpeet? Esimerkiksi vaimo voi kantaa lastensa ongelmia niin pitkään, että ne todella uurtavat hänen kasvonsa. Vuosi vuodelta hänen miehensä kuulee häneltä vain valituksia - ei koskaan näe iloa hänen kasvoillaan - koska lasten taakat ahdistavat häntä. Aviomies yrittää pysyä rakkaudessa, mutta vaimon pakkomielle kuluttaa hänet vähitellen loppuun. Vaimon kanssa eläminen on kuin asuisi ruumishuoneella.

Tämä vaimo tuhoaa vähitellen avioliittonsa - ja katkeroittaa kärsivällisen aviomiehensä - koska on omien ongelmiensa orja. Hänen elämässään ei ole rauhaa, ei levollisuutta, ei hymyä, ei normaaleja päiviä eikä öitä. Hän on surunsa läpitunkema, eikä hän pysty irrottautumaan siitä. Päivä päivältä jatkuu sama vanha tarina: Hän nukkuu sitä ajatellen, syö sitä ajatellan, puhuu siitä - eikä koskaan pääse masennuksestaan.

Jopa ystävät alkavat vähitellen karttaa tätä naista. He yrittävät tarjota hänelle voimaa rukouksesta. Mutta heidän neuvonsa ja rohkaisunsa viedä kaikki Jeesuksen eteen, ei saa naisessa vastakaikua. On kuin hän ei koskaan kuulisi sanaakaan. Ja vähitellen hänen ystävänsä kaikkoavat. Loppujen lopuksi tämän naisen elämässä ei ole muuta kuin hänen oma pieni maailmansa - joka on käpertynyt jonkun toisen ongelmien ympärille!

Monilta tällaisilta ihmisiltä loppuvat keinot, ja he päätyvät avioeroon tai hermoromahdukseen. Heidän kasvoihinsa uurtuvat surun juovat. Ja heidän murehtimisellaan on tuhoisat vaikutukset heidän lapsiinsa ja jopa heidän lapsenlapsiinsa. Jos tämä kuvaa sinua, pyydän sinua: Mene tänään, nimenomaan tänään, yksin jonnekin Herrasi eteen ja huuda hädissäsi Häntä avuksi! Kerro Hänelle kaikki ongelmasi - kaikki, mikä sinua painaa. Kerro Hänelle, ettet enää kestä, ettet pysty enää enempään, että olet valmis laskemaan kaikki taakkasi Hänen harteilleen. Selvitä asiasi Jumalan kanssa!

Minua ällistyttää, että niin monet ihmiset, jotka sanovat rakastavansa Jeesusta, eivät kovan paikan tullen käännykään Hänen puoleensa. Miksi emme sulkeutuisi Hänen läsnäoloonsa ja purkaisi sydäntämme Hänelle? Voit vastata: "En vain ole tottunut tekemään niin. En ole mitään rukoilevaa tyyppiä. Minä kannan kuormani itse enkä kaada niitä Jumalan syliin."

Kun synnin ongelma tai kriisi yllättää, monilla kristityillä on tosiaan - Aadamin ja Eevan tapaan - taipumus juosta karkuun ja piiloutua. Mutta rakkaani, paras hetki oppia kääntymään Jeesuksen puoleen on juuri silloin - kun olet suuressa hädässä! Daavid sanoi, että se oli hänen pelastuksensa salaisuus ahdingon aikana: "Pelasta minut vihollisistani, Herra. Sinun tykösi minä pyrin suojaan." (Ps. 143:9.)

Voit aloittaa sen jo tänään. Ja kun teet sen, näet ihmeen tapahtuvan: Taakkasi otetaan sinun harteiltasi. Sydämesi muuttuu. Saat kokea kokonaisen uuden voittojen sarjan - ja saat samassa yhteydessä kasvojenkohotuksen!

Ja nyt aion mennä sanomani ytimeen:

---

Haluan puhua "nimettömästä kärsimyksestä".

---

Aika ajoin kaikkein pyhimpäänkin Jumalan palvelijaan asettuu selittämätön hengellinen masennus. Psalminkirjoittaja sanoo: "Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton?... Minun Jumalani, minun sieluni on murheellinen minussa..." (Ps. 42:6,7.)

Tutkijat eivät ole varmoja, kuka tämän psalmin on kirjoittanut. Mutta me tiedämme varmasti, että jokin vaivaa häntä. Hänen sielunsa on syvästi levoton - eikä hän pysty selittämään syytä. Tätä psalminkirjoittajaa polttaa tuli kaipauksesta Jumalaan. Hän halajaa Herraa samalla tavoin kuin peura halajaa vesipuroille (jae 2) - janoaa Häntä, ikävöi Hänen läheisyyttään. Hän kysyy: "Milloin saan minä tulla Jumalan kasvojen eteen?" (jae 3.)

Emme saa koskaan tietää, mikä runoilijan kärsimyksen aiheutti. Varmasti hän yritti saada sen itsekin selville, koska hän huusi Jumalan puoleen: "Miksi, Herra? Miksi tämä selittämätön hengellinen masennus minussa? Minä rakastan Sinua enemmän kuin koskaan. Sydämeni halajaa Sinua. Mutta jostain syystä olen nyt keskellä tätä masennusta. Tunnen olevani niin maassa - mutta en tiedä, mikä minua vaivaa. En pysty selittämään sitä!" "Kyyneleeni ovat minun ruokani päivin ja öin..." (jae 4.)

Oletko koskaan kokenut tällaista selittämätöntä surumielisyyttä - odottamatonta, nimetöntä hengellistä yksinäisyyttä? Yhtenä päivänä kaikki on hyvin, eikä elämässäsi ole mitään tietoista syntiä. Mutta jonain aamuna heräät levottomuuteen, joka on virinnyt syvälle sinun sieluusi. Jonkinlainen masennus on asettunut sinuun - etkä saa siitä selvää!

On eräs rakas, juutalainen veli nimeltä Joel, joka osallistuu seurakuntamme tilaisuuksiin. Hän on runoilija, ja tiedän, että hänellä on herkkä henki. Näin hänet eräänä päivänä, kun hän tuli metroon, ja tervehdin häntä: "Mitä kuuluu?" Joel vastasi vaisusti hymyillen. Sitten hän sanoi arvoituksellinen ilme kasvoillaan: "Hyvää kai. Minussa vain on joku ihmeellisen selittämätön tunne."

Tiesin tarkoin, mitä hän tarkoitti - koska olin juuri itsekin läpikäynyt samanlaisen kokemuksen. Voin sanoa psalminkirjoittajan kanssa, että halajan ja janoan Jumalaa, että minun sieluni kaipaa läheisyyttä Hänen kanssaan. Minulle ei ole mitään perhettä koskevia tai henkilökohtaisia ongelmia, jotka voisivat aiheuttaa levottomuutta sielussani. En itse asiassa ole koskaan tuntenut olevani lähempänä Jumalaa kuin nyt.

Mutta kuin tyhjästä ilmaantui nimetön kärsimys! Tunsin arvottomuutta - kyllästymistä ja yksitoikkoisuutta. Tunsin myös, etten ehkä saanut riittävästi aikaan. Mieleni oli yhtenä mylläkkänä, enkä pystynyt selvittämään sitä. Minun ei yhtään tehnyt mieli rukoilla.

Ystäväni, se näkyi minun kasvoiltani! Ilmeeni oli surullinen, ja tunne pysyi muuttumattomana päiväkausia. Lopulta rukoilin: "Herra, mitä tämä oikein on? Miksi minusta tuntuu tällaiselta? Tiedän, että rakastat minua - mutta silti tunnen epäonnistuneeni täysin!" Koko päivän tunsin, miten kyyneleet pyrkivät väkisinkin silmiin - ja muutaman kerran itkin avoimesti. Lopulta sanoin paslminkirjoittajan kanssa: "Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton? Mistä tämä sisäinen murhe?"

Eräs naispuolinen sananjulistaja kertoi minulle kerran: "Väliin herään tyhjään tunteeseen. Minä tiedän, että elän turvallisesti Herrassa, ja läheisyyteni Häneen on suurenmoista. Uskon, että henkeni on vahva. Mutta koen nämä masennuksen tunteet, kun herään aamulla, enkä pysty selittämään sitä. Minusta tuntuu kuin elämäni kävisi vajaalla - kuin toimisin kolmella pyörällä neljän sijasta."

Tämä tunne on hyvin yleinen pappispiireisä. Erään pastorin vaimo kertoi minulle: "Minun mieheni on pidetty ja arvostettu seurakunnassa. Jumala on avannut meille monia ovia, ja tarpeemme tyydytetään täysin riittävästi. Miehelläni on kaikki, mitä hän on ikinä halunnut - tai rukoillut. Mutta joskus häneen tulee jotain, ja se huolettaa minua. Hän muuttuu rauhattomaksi ja valittaa minulle, että hänestä tuntuu kuin hän ei saisi juuri mitään aikaan. Hän ei pysty selittämään, mikä häneen tulee - ja se saa minut todella epävarmaksi."

Uskon, että tämä nimetön kärsimys on monen "kahden vuoden opettajan" ja "neljän vuoden opettajan" taustalla. Nämä ovat julistajia, jotka toimivat seurakunnassa tietyn ajan, tulevat sitten levottomiksi ja lähtevät. Tai joskus he jäävät, mutta silloin heistä tuntuu, että heidän on pakko "saada jotain tapahtumaan" seurakunnassa. Heidät valtaa outo levottomuus.

Juuri sellaisina aikoina pappi saattaa päättää ryhtyä seurakunnassaan valtavaan rakennusprojektiin. Erään seurakunnan rukousryhmä on kirjoittanut meidän seurakuntaamme ja pyytänyt esirukousta pappinsa puolesta. He kirjoittavat: "Jotain pyörii meidän pastorimme sisällä, emmekä pysty sitä selittämään. Hän haluaa rakentaa voimistelusalin - ja seurakuntalaisemme ovat enimmäkseen yli kuusikymmentävuotiaita! Jokainen miettii, mitä ihmettä me teemme voimistelusalilla. Kukaan ei halua sitä. Pappimme ei pysty selittämään, miksi hän haluaa voimistelusalin, eikä hänen vaimonsakaan tiedä, mikä sen takana on. Pyydämme teitä hartaasti, että rukoilette hänen puolestaan, että hän pääsee pian tästä päähänpistosta - ennen kuin hän rakennuttaa sen!"

Seurakuntien paimenina on monia muita, jotka ovat tämän miehen kaltaisia. Mutta puhutaan nyt sinusta. Tuntuuko sinusta, että olet menettänyt otteen elämästäsi. Oletko maassa, onko sydämesi ahdistunut, täynnä kaikenlaista murhetta, pyörivätkö hämmentyneet ajatukset sielussasi - vailla mitään järkevää selitystä? Etkö saa rukouksiisi vastausta? Eivätkö unelmasi käy toteen? Ja tuntuuko sinusta, että se vaikuttaa ilmeisiisi, kasvoihisi?

Minulla on sinulle hyviä uutisia: Tämä on vanhurskauden kärsimystä! Se iskee vain niihin, jotka janoavat Jeesusta. Emme saa pelätä sellaista kärsimystä - koska Pyhä Henki on siinä mukana!

Minä olen nyt kuusikymppinen, ja minulla on niin paljon elämänkokemusta, että tiedän, että ajoittain tämä tapahtuu jokaiselle kristitylle. Mutta emme saa yrittää järkeillä sen syitä - koska siihen me emme pysty! Psalminkirjoittaja ei koskaan saa vastauksia "miksi"-kysymyksiinsä. Eikä ole mitään kirjaa, neuvojaa tai psykologia täällä maan päällä, joka pystyisi selittämään, miksi nimetön kärsimys on tullut sinuun.

Uskon, että tämä outo kärsimys on "Pyhän Hengen huokaus" meissä. Hän antaa meidän tietää, miltä tuntuu olla ilman Jumalaa - olla omillamme, vailla lohtua, toivoa tai johdatusta. Hän sallii meidän kokea, miltä sellainen kammottava, hirvittävä tilanne maistuu. Meidän ruumiimmehan on Hänen temppelinsa - ja Hänet on lähetetty valmistamaan meitä Kristuksen morsiamiksi. Hän tietää, mitä vaaditaan, että pysymme tahrattomina Sulhasta varten. Ja Hän tietää, miten tärkeää on, että huudamme Jumalan puoleen saadaksemme joka päivä voimaa ja päättäväisyyttä kaiken synnin voittamiseen. Emme yksinkertaisesti kestä näinä aikoina, ellemme pysyttele Herran lähellä - turvaudu Häneen täysin ja jatkuvasti pakene Hänen läsnäoloonsa.

Pyhä Henki tuntee myös Jumalan mielen ja ulospääsykeinot kaikista ongelmista. Hänellä on valta pelastaa meidät kaikista taakoista ja vaikeuksista. Ja meidän sydämemme pyhäköstä Hän hengittää vaikutustaan meidän kaikkiin tunteisiimme - taivuttelee, vetoaa, rohkaisee, lohduttaa, vahvistaa, ohjaa, opettaa, moittii, julistaa Kristuksen todellisuutta.

Silti me laiminlyömme näitä ihmeellisiä sisäisiä lahjojamme. Pyhä Henki jää meiltä täysin huomiotta. Me vain jatkamme päivittäisiä toimiamme kuin Hän ei asuisikaan meissä. Ja todistus siitä näkyy kasvoistamme - meidän raskaasta, murjottavasta ilmeestämme!

---

Surullista sanoa - mutta monet
kristityt eivät tosissaan etsi Jumalaa!

---

Monet meistä lukevat Raamattua pitkästyneinä. Me avaamme Jumalan Sanan vain, koska tiedämme, että meidän pitää tehdä se, eikä sen sanoma jää meidän mieleemme. Se ei saa vauhtia meidän elämäämme. Me myös rukoilemme aina vähemmän ja vähemmän. Emme enää odota hetkeä, jolloin saamme sulkeutua yksinäisyyteen ja puhua Herrallemme.

Hyvät ystävät, Pyhän Hengen lahja meissä varustaa meidät kaikella sillä voimalla, tarpeilla, toivolla, armolla ja rauhalla, jota ikinä tarvitsemme. Ja silti suhtaudumme Häneen hirvittävän laiminlyövästi! On suoranainen loukkaus Henkeä vastaan, että kannamme itse tarpeettomia taakkoja - vaellamme jumalattoman maailman edessä nuristen ja näyttäen masentuneilta kuin Jumala olisi kuollut.

Juuri siksi Pyhä Henki huokaa ja vaikeroi hengessämme sanomattomin huokauksin. Hän huokailee meissä, kun Hän vetäytyy pois vähäksi aikaa. Ei, ei Hän täysin hylkää meitä - mutta välillä hän poistuu meistä koetellakseen meidän uskoamme. Miksi Hän huokaa? Koska me valvomme yökausia jutellen ystävien kanssa, lukien opaskirjoja, yrittäen löytää itse vastauksia, emmekä pakene Hänen luokseen. Ja koko tämän ajan me emme piittaa Hänen läsnäolostaan. Hän istuu sydämemme pyhätössä ja tarjoaa meille kaiken, minkä tarvitsemme. Mutta me vain mieluummin itkemme ja valitamme tarpeitamme muille ja kuljemme ympäriinsä synkkä ilme naamalla.

Kyn Pyhä Henki huokasi minun elämässäni, minun oli tapana tutkistella itseäni ja kysyä: "Herra, mitä minä tein väärin? Onko minussa jotain salattua syntiä?" Olen hakemalla hakenut vastauksia - lukenut kirjoja, tutkinut tekstejä. Olen yrittänyt epätoivoisesti selvittää, miksi minussa on nimetöntä kärsimystä.

Silti minuun joskus tulee tämä masentava henki. Mutta nyt tiedän, mistä siinä on kysymys - enkä enää pelkää sitä. Tiedän, ettei sillä ole mitään tekemistä synnin kanssa. Päinvastoin, se on Pyhän Hengen työtä minussa. Hän huokaa, että osaan paeta takaisin Jeesuksen syliin!

Juuri sellainen vaikutus Hengen huokauksella oli psalminkirjoittajaan. Se anoi hänelle uutta nälkää Jumalaa kohtaan:

• "Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni, että Korkeimman oikea käsi on muuttunut. Minä muistelen Herran tekoja, minä muistelen sinun entisiä ihmetöitäsi. Minä tutkistelen kaikkia sinun töitäsi, minä mietin sinun suuria tekojasi. Jumala, sinun tiesi on pyhä; kuka on jumala, suuri niinkuin sinä, Jumala? Sinä olet Jumala, joka teet ihmeitä, sinä olete ilmoittanut voimasi kansojen seassa." (Ps. 77:11-15.)
• "... viekööt minut sinun pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi, että minä saisin tulla Jumalan alttarin eteen, Jumalan eteen, joka on minun iloni ja riemuni..." (Ps. 43:3,4.)

Henki sallii tämän nimettömän kärsimyksen piinata elämäämme kunnes sanomme: "En käsitä, mistä tämä johtuu! Teidän, etten pysty taistelemaan paholaista vastaan omin voimin, enkä voi voittaa yhtään kiusausta ilman Pyhää Henkeä. Olen väsynyt menemään muiden ihmisten luo etsimään vastausta. Oi Herra - minä huudan Sinua. En pysty tekemään mitään ilman Sinua. Pyhä Henki, ota asiat hoitoosi!"

Lyhyesti sanottuna, me koemme tässä kärsimyksessä ikävää Jeesuksen puoleen. Ei se ole todellista masennusta. Ei - se on kaipausta Vapahtajan läsnäolosta nauttimiseen! Juuri siitä johtuu huokaaminen ja vaikerointi. Meidän kasvoiltamme nimittäin näkyy, kun emme elä Hänen läsnäolossaan. Ja psalminkirjoittaja kirjoitti:

... kun minulle joka päivä sanotaan: AMissä on sinun Jumalasi?" (Ps. 42.4.)

Ilmeisesti hän oli niin maassa, että se heijastui hänen kasvoiltaan ja ruumiinsa kielestä. Kun toiset näkivät hänet sellaisen surun ja toivottomuuden vallassa, he sanoivat hänelle: "Sinunhan pitäisi olla uskon ihminen. Missä siis on sinun Jumalasi?"

Ystäväni, ellet pakene Herran puoleen ja se näkyy kasvoistasi - silloin maailmalla on täysi oikeus esittää sinulle sama kysymys: "Katso nyt itseäsi! Näytät hirveältä - niin surulliselta, niin toivottomalta. Missä sinun Jumalasi on? Missä on se Kristus, josta sinä niin paljon saarnaat?

Kertovatko sinun kasvosi kadotetulle, hämmentyneelle sukupolvelle: "Minun sieluni on levollinen, minun mielessäni on rauha - koska minussa asuu Jumalan itsensä Henki. Hän johtaa minua, lohduttaa ahdistunutta sieluani. Eikä minun tarvitse pelätä mitään pahaa - koska nukun ja herään Pyhän Hengen pelastavan voiman varassa, ja Hän asuu minussa!"

---

Miten Jumala auttoi minut ulos kärsimyksestäni

---

Olin äskettäin juuri keskellä sellaista raskaiden huokailujen ja vaikeroinnin aikaa, kun Jumala lähetti minulle erityisen sanan taivaasta. Kun vaelsin Pennsylvanian vuorilla, Herra painoi tämän sanan minun sydämeeni - ja toistin sitä yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes nimetön kärsimykseni helpotti ja hävisi. Sana oli yksinkertainen jae: "Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." (1.Piet. 5:7.)

On aivan eri asia siteerata tätä jaetta - kuin uskoa siihen! Kun kuljin metsässä, sain muistutuksen siitä, että Herra pitää minusta ja minun tilanteistani huolen. Minun kärsimykseni koskettavat Häntä. Ja minä huusin: "Herra, Sinä todella välität minusta. Sinä rakastat minua. Pidät minusta alinomaa huolta!"

Äkkiä Pyhä Henki kuiskasi sieluuni: "Siinä se salaisuus on! Juuri siksi Isä on lähettänyt minut - auttamaan sinua vakuuttumaan tästä Sanasta. Sinun täytyy uskoa, että Hän pitää sinusta huolen, olit millaisessa tilanteessa hyvänsä, oli taakkasi mikä tahansa! Jumala ei ole vihainen sinulle. Hän ei kätkeydy sinulta. Päinvastoin, Hänen sydämensä hakeutuu sinua kohti. Hän välittää kaikesta, mikä vaikuttaa sinuun. Uskotko sen, David? Heitätkö kaikki huolesi Hänen huomaansa - kaikki syntisi, epäonnistumisesi, ahdinkosi ja tarpeesi?

Rakas ystävä, jos todella uskot, että Jumala rakastaa sinua, ja jos kannat kaikki taakkasi Hänelle, saat vaeltaa suurenmoisessa vapaudessa. Saat samanlaisen kasvojenkohotuksen kuin minäkin. Kun siis vaellan New Yorkin kylmillä, piittaamattomilla kaduilla, lasken kaikki huoleni Herran haltuun. Ja Pyhä Henki muistuttaa minua: "Taivaallisen Isäni silmä valvoo minua. Hän rakastaa minua - ja Hän välittää!

Kun seuraavan kerran tapaan sen huumenaisen 52.kadulla, voin sanoa hänelle: "Olet oikeassa - eivät asiat olekaan niin pahasti. Minun Jumalani ansiosta kaikki on hyvin."

---
Julkaisulupa World Challenge 'eltä, P.O. Box 260, Lindale, TX 75771, USA.

Times Square Kirkon Ilmoituksia | Tietoja Uusille Lukijoille